Olemme nuorekas, aktiivinen ja voimakkaasti kasvava 1993 vuonna perustettu Sisustajan huonekalukauppa Pohjois-Suomesta, Ranualta. Verkkokauppamme toimii koko maassa ja on yksi alamme suurimmista Suomessa. Kivijalkamyymälämme palvelevat Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella ja Vantaalla. Vekellä työskentelee tällä hetkellä yli 125 iloista Vekeläistä. Valikoimaamme kuuluu erittäin kattava ja laadukas tuotevalikoima niin huonekaluja kuin erilaisia sisustuselementtejä. Tärkeitä arvojamme valitsemissamme tuotteissa ovat niin kotimaisuus kuin eettinen näkökulma.
Koemme että jokaisen yksilön työpanos on tärkeässä osassa onnistumistamme. Meille tärkeää on että työyhteisömme on kaikin puolin turvallinen meille jokaiselle. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kunnioitetaan koko yhtiössä kautta linjan. Tavoitteenamme on luoda yrityskulttuuri joka rohkaisee innovatiivisia henkilöitä ideoimaan, kehittämään ja kokeilemaan uusia toimintatapoja. Kulttuurissamme ei pelätä epäonnistumisia ja annetaan vapauksia ja vastuuta toimia. Uskomme että motivoitunut ja uudistumiskykyinen henkilökunta kehittää yritystämme kohti markkinoiden parasta monikanavaista asiakaskokemusta.