
Tuotekuvauksen puolella työhön kuuluu uusien ja päivittyneiden tuotteiden kuvaus sekä tuotteiden laadunvalvonta. Tuotekuvauksessa käytetään uusinta tekniikkaa: Pixmoorin kehittämiä 3D- ja still-kuvausautomaatioita.
Reklamaation puolella työhön kuuluu asiakkailta tulevien reklamaatioiden käsittely yhteistyössä toimittajien kanssa, palautuvien viallisten tuotteiden tarkistus sekä tuotteiden laadunvalvonta.
Palautuksen puolella työhön kuuluu asiakaspalautteiden käsittely, viallisten tuotteiden jälleenmyynti eri myyntikanavissa sekä tuotteiden laadunvalvonta.
Tiimissä työskentelee monipuolisesti koulutettuja työntekijöitä. Koulutus ei ole välttämättömyys, sillä työssä oppii. Kaikissa työtehtävissä on käytössä DL-prime käyttöjärjestelmä ja Zendesk monikanava-asiakaspalveluohjelmisto.

“Työn aloittaminen Vekellä tapahtui hyvin rivakasti. Työpaikkavaihtoehtoja oli tuolloin useampikin, mutta kun minua pyydettiin töihin Vekelle, nopean puntaroinnin jälkeen valinta oli selvä. Työt aloitin jo heti seuraavana päivänä.
Olen ollut talossa marraskuusta 2000 lähtien, työvuosia on siis kertynyt reilut 20. Tuona aikana työtehtävät ja koko yritys on muuttunut paljon. Aloitin työt kuljetus- ja varastotyössä kolmen myymälän välillä Ranualla, Posiolla ja Rovaniemellä. Posion liikkeen lopettaessa työ painottui Rovaniemen alueelle vuoteen 2014 saakka, kunnes siirryin kokonaan Ranualle varastomieheksi. Noin 3-4 vuotta sitten vaihdoin omasta tahdostani reklamaation asiakaspalveluun, missä olenkin viihtynyt hyvin.
Veke on ollut yksi parhaista työnantajista mitä minulla on ollut. Vekellä työntekijää arvostetaan ja heistä pidetään huolta. Parasta työssä on ollut se, että omaan tekemiseen on pystynyt vaikuttamaan hyvin ja on voinut kokea olevansa tärkeä osa Vekeä. Meillä on täällä myös huippu työporukka ja hyvät henkilökuntaedut.”
Pekka Laivamaa, Reklamaation asiakaspalvelu